Nuoruus - pohdintatehtäviä

Paluu tehtäväsivulle

3. Pohdi, mistä nuorten väkivallanteot johtuvat. Miten niitä voitaisiin estää?

Nuorten väkivaltaan johtavan pahoinvoinnin takana on usein vanhempien
pahoinvointi. Vanhempien jaksaminen vaikuttaa nuoren jaksamiseen.
Lapsuuden tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöt ovat vahvoja
ennusteita tuleville ongelmille eli esimerkiksi väkivaltaisuudelle. Myös
koululla on suuri merkitys nuoren tulevaisuudelle. Koulun niukat resurssit
vähentävät opettajien mahdollisuuksia ohjata oppilaiden sosiaalista ja
emotionaalista kehitystä. Nuorten väkivaltateot saattavat olla seurausta
heihin kohdistuvista sosiaalisista paineista, joita nuoret kokevat mm.
koulussa ja vapaa-ajalla.

Nuorten väkivaltatekoja voitaisiin ehkäistä puuttumalla jo lapsuudessa
havaittuihin tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöihin. Nuorille
pitäisi järjestää enemmän virikkeitä vapaa-ajalle. Koulussa pitäisi
puhua enemmän väkivallan henkisistä vaikutuksista ihmisiin.

Toinen vastaus: Altistavia tekijöitä: ovat elokuvat ja videopelit, varhainen päihteiden käyttö. Vanhempien tulisi selittää asiat selviksi lastensa kanssa, ennen kuin hän altistuu vaikutteille.